Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Anne


Kerrostalossa, korkealla, äiti kahdelle lapselle ja vaimo yhdelle miehelle. Luovaa ilmaisua, pohdiskelua puskeva blogi. Tänne koetan päivittää kaikki projektit, luomukset, askartelut, neulomukset, leipomukset, ompelukset, valokuva otokseni ja kaiken muun missä mieli lepää ja saan toteuttaa itseäni.

29.03.2012 - 22:05
Siitä onkin hetki aikaa kun olen ehtinyt tänne päivittämään kuulumisia tai kuvia. Viimeaikoina olen kovasti neulonut pipoja joista täälläkin osa kuvia oli. Olen opetellut lapasenneulomista ja junasukkaa. Junasukka projekti on kesken ja siitä tulee kuvia jahka saan sukan kuvattavaan kuntoon. Joka toinen tiistai ole alkanut käymään käsityökerhossa jonka ohjelma päätetään yhdessä ja mietitään mitä aletaan seuraavaksi tekemään.
Olen myös väritellyt leimakuvia ja tehnyt kortteja =) Sain pitkäaikaisen projektini skräppialbumin päätökseen. Lupasin äidilleni tehdä muistoksi hänen lapsuuden ja nuoruuden kuvista skräppialbumin. Se on nyt valmis ja saan viedä sen äidilleni kun menen pääsiäisenä kylään sinne <3 Ihan se ei äidin 60-vuotis syntymäpäiville ehtinyt mutta takaraja oli äitienpäivä 2012 joten hyvällä mallilla siinä mennään kun sain valmiiksi sen. 
Oli ihana työstää albumia ja samalla saada olla osa äidin lapsuuden ja nuoruuden kuvia. Kuvia ei paljon äidin lapsuudessa otettu mutta kuitenkin joitakin kuvia elämän alusta aina tähän päivään asti. Kuvia taitaa olla n.50kpl albumissa. Albumi on tuumissa laskettuna kokoa 8x8. Uskon äitini pitävän siitä :)
Odotan kovasti pääsiäistä koska silloin pääsen tutustumaan ja tapaamaan livenä korttiaskartelu kavereitani kun osallistun Itä-Suomen koukussa kortteihin tapahtumaan :-)
Tuleva viikonloppu menee vallan esikoiseni harrastuksen parissa. Lauantaina heillä on oman joukkueen järjestämä turnaus jossa on ohjelmaa koko perheelle. Itse vastaan siellä arpajaisista ja arpojen myynnistä. Eilen olin lajittelemassa arpajaispalkintoja yhdessä toisen äidin kanssa ja huomenna homma jatkuu!
Kuvia tulossa heti kun vain suinkin ehdin lataamaan koneelle!!!
Kiitos sinulle joka jaksoi lukea höpötykseni loppuun asti ja olisi mukavaa jos jättäisit oman jälkesi kokoisen painalluksen viestiin, on niin kiva tietää ketä kaikkia täällä käy lukemassa kuulumisiani ja seuraamassa päivityksiäni.
Oikein ihanaa viikonloppua kaikille :-)

02.01.2012 - 16:07

Kirjoittelin jo pitkät pätkät mutta eikös vain kaikki hävinneet taivaan tuuliin 
Noh uudestaan siis. Ensinnäkin
OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012 kaikille blogini lukioille!

Viimeaikoina on kädentaitojen osalta mennyt aika puikkojen heilutteluun. Olen innostunut neulomaan pipoja. Olen tehnyt nyt itseni lisäksi miehelleni pipon ja kummitytöllemme, hänen äidilleen ja parhaillaan olen tekemässä kummityttöni
isolleveljelle pipoa. Talvi saa tulla kun ei päätä palele   Tänään olemmekin täällä etelä-suomessa saaneet nauttia kauniista valkoisesta vaipasta joka peittää tiet ja nurmet. Hiljalleen alkoi satamaan tuossa aamupäivällä isoja lumihattaroita mutta sitten iltapäivällä jo satoi sankemmin LUNTA!!!
 Nyt pääse jo mäkeä laskemaan ja tekemään lumiukkoja!!!!
Pipojen lisäksi olen tehnyt DT-haasteisiin kortteja kuten edellisessä viestissäni oli ja eilen innostuin tekemään kuviollisista papereista kirjekuoria. Kahta erilaista kuorta tuli tehtyä aika iso nippu. Niitä on sitten kiva lähettää pitkin vuotta kamuille on vähän piristävämppää postia kuin ankeat valkoiset ja ruskeat kirjekuoret. Takuulla muilla ei ole samanlaisia kirjekuoria :D Joululomalla tuli piirrettyä myös pojilleni Angry Birds lintuja ja possun kuvia. Linnut piirsin water colour puuväreillä ja väritin myös samoilla kynillä. Lisään tähän loppuun kuvia ja laittelen lisää jahka ehdin ottamaan :-)

 


*Rakkaalle miehelleni tekemä pipo 

Malli: omasta päästä
Lanka: Unni, 100% villalanka
Väri: meleerattu harmaa
Puikot: 5½
Pipon koko: 56
Langan valmistuttaja: 
 Kauhavan Kangas-Aitta Oy
Pesu: Käsinpesu, ei rumpukuivausta!



*Kummityttömme prinsessa pipo

Malli: Omasta päästä
Väri: pehmeä roosa 122
Lanka: Semilla Grosso, 100% villa
Puikot: 6
Koko: 48
Langan valmistuttaja: BC
 Garn
Pesu: Hellä käsinpesu, tasokuivaus


*Itselleni kutoma pipo, tosin pitäis vielä pestä että vähän kutistuisi :-)

Malli: Omastapäästä
Väri: Metsän vihreä (liukuvärjätty)
Lanka:  Puro, 100% villa
Puikkojen koko: 5-6
Koko: 54
Langan valmistuttaja: Novita
Pesu: Hellävarainen pesu, huopuu pestäessä

30.11.2011 - 19:00

 huomenna jo joulukuu oveen kolkuttaa. Aika on kiitänyt liian lujaa mutta nyt on pakollinen seisahdus kaiken kiireen keskellä. Olen vatsataudissa *yöks* :( Lyhyestä virsi kaunis. Vatsalihakset ja selkälihakset kipeät, joutuivat aamulla kunnon jumppaan kun keho kramppasi mun halaillessani oksennussankkoa puoliksi maaten kylppärinlattialla.
Nyt sit kun ruoka on toistaiseksi jo vähän pysynyt sisällä on kuumetta...jännitystä pitää olla elämässä jotta paraneeko perjantaiksi kun olis töissä mm. tyhyä tiedossa.

Tuunarin sivupohjat
Kävijälaskuri